Heipä hei taasen. On vierähtänytkin tovi viime kuulumisista. 

Karhuherrat ovat kovasti nautiskelleet takapihastaan, josta on tullut veikeä temmellyskenttä vaikeakulkuisena maastona, jossa temuta ja pöllyttää pikkukoira-Titoa. Lunta on niin paljon että aidan yli voisi kävellä ja koska keskellä talvea osa lumesta työnnettiin pihan perälle keoksi, on se mainio leikkipaikaa juosta ympyrää. Voi myös seistä vallin päällä ja kuvitella omistavansa kaiken mihin silmä kantaa. 

Oikukkailla onkin varsin veikeä leikki. Tuukka menee alapihalle ja Touko jää ylös. Sitten Tito juoksee lumikeon ympäri ja Tuukka alkaa jahdata Titoa keon alapuolella, kunnes Touko ottaa jahtaamisvuoron koen yläpuolella. Ja kaikki näyttävät viihtyvän kovasti omassa roolissaan: Tuukka, joka saa jotain jännitystä elämäänsä kun ei tiedä koska Tito tulee alas, Touko, joka saa osallistua leikkiin, eikä silti joudu kovin juoksemaan, mikä on etutassuja ajatellen hyvä ja Tito, joka saa juosta niin paljon kuin pieni koira vain ikinä haluaa 

Olemme Titon kanssa käyneet kahteen otteeseen kokeilemassa aivokapasiteettia agilityesteiden kanssa ja Titollahan homma hoituu miltei luonnostaan. Mamilla vaan kun ei ajatuksen juoksu ehdi mukaan, tai katkeaa kuin kananlento ensimmäisen esteen onnistuttua... Tito suoriutui ekalla kerralla niinkin hyvin että ehdittiin opettelemaan kolme estettä vaikka ajatuksenani oli, että jos se edes yhden oppisi menemään. Jäipä sille aikaa vielä harrastaa sirkustakin ja tasapainoilla putki-esteen päällä, kun ei heti ollut toimintaa 

Toisella kerralla sitten hajuaisti vei voiton keskittymiskyvyltä, mutta silti pikkukoira suoriutui puolen tunnin koitoksestaan kovin hienosti. Mamilla kävi sen sijaan ajatukset hitaalla, mutta tällä kertaa en sentään juossut estettä päin. Sen totesin ensimmäisellä kerralla suhteellisen turhaksi puuhaksi. 

Tito tulla tupsahti putkesta.

jaaaaaa....hyppy!

eikä pussikaan pelota reipasta menijää!