No nyt on sitten muutama viikko tässä sulateltu tämän lauman kasvamista ja alkaa olla jo ositain Titon paikka vakiintunut ja symppiksetkin ovat taas kartalla siitä, mikä vauhtinakki on tuo valkoinen vikisevä olento!

 

Todellakin vikisevä, ainakin alkuunsa...meillä on ollut hieman pientä neuvottelua Titon kanssa siitä missä on hänen nukkumapaikkansa verrattuna meidän nukkumapaikkaan. Neuvottelujen tuloksena Tito muutti oma- aloitteisesti kaappiin. Joo-o! Kaappiin. Yhtenä aamuna ihmettelin että jostain kuuluu ääni mutta pikkukoiraa ei näy missään. Sieltäpä herra kömpi sitten mun vaatekaapin alahyllyltä. Kun sama toistui, tehtiin Titolle pesä sinne.

Siellä hän nyt sitten yönsä nukkuu, ja hyvin nukkuukin.

Vikinää vähensi myös villapaita, jonka kävimme ensimmäisenä ostamassa, että pieni asukkimme ei paleltunut pystyyn ulkona...

Kovin on tyytyväinen ollut pieni koiran poika saamaansa villapaitaan. Kerran ystävä tytön kanssa Tito leikki pitkään ja hartaasti pihalla ja kotiin tullessa hytisi niin kovin, että puin villapaidan sitten päälle. Olisiko voinut pieni koira olla onnellisemman oloinen lämmin villapaita päällään kun kävi lämpöiselle karvamatolle nukkumaan. Ja nukkuikin niin makeasti! Eikä tietoakaan että villapaita häiritsisi hänen oloaan ja eloaan vaikka alkuun pelkäsinkin että nyt menee rahat kankkulan kaivoon, eihän koira pidä pukeutumisesta, mutta jälleen totesin olevani väärässä...en vaan ole tottunut noita toisia pukemaan ;)

Meidän symppisten ensi reaktiohan oli "Apua! se syö meidät!".  Nyt kuitenkin on jo toinen ääni kellossa. Touko jaksaa äristä ja Tito juoksee perässä ja pomppii vasten sen enemmän, mitä Touko murisee...Mutta välillä sitten Touko innostuu jahtaamaan pikkukoiraa niin että on matot kurtulla ja kämppä sekaisin. Hauskin leikki tuntuu olevan se, että Touko jahtaa Titon naulakon alle ja kun Touko lähtee pois, Tito tulee pois naulakon alta ja taas Touko jahtaa Titon sinne...Jopa Tuukka osallistuu joskus tähän hippaleikkiin.

Kovasti Tito hakee seuraa isoista pojista ja kun pieni koira väsähtää, hakeutuu hän useasti isojen poikien läheisyyteen. Meidän pojat ei vaan ole kovin tottunut niin tungettelevaan tyyliin...

..."siis mitä mun nyt pitää tehdä, se liimautu kii...."

"No kai tässä voisi laittaa pitkälleen itsekin..."

Mallioppimisen malli esimerkki on tuo uusin diktaattorimme. Ulkona kävelee kuin vanha tekijä kun ollaan koko porukalla lenkillä, mutta yksin se on sellaista vikinää... myös kaiken muun tuntuisi katsovan isoilta pojilta. Tosin nauttii hän muutenkin kovasti siitä, että saa opetella uutta. Istu, paikka ja tänne ovat olleet kovassa opettelussa ja nuoreen ikäänsä verrattuna Tito osaa nämä jo aikas lailla kiitettävästi.

Tässä vielä kaksi kuvaa nimeltään "mitä isot edellä, sitä pienet perässä"

...ja käännetään kylkeä, pieni ystäväiseni....