tiistai, 15. toukokuu 2007
Aktiivisuus on ylimainostettua ;)
Kaikki tämä raatomaisuus siis juontaa juurensa viime viikonloppuun kun oltiin Hartolassa... Lauantai-iltana mami päätti ystävänsä kanssa lähteä vähän koirien kaa lenkkeilemään. Tuukan ja Toukon lisäksi mukaan pääsi Nemo (kiinan harjis),joka on poikien mielestä siitä ratkiriemukas tapaus että on niin kiva jahdata toista eikä antaa hetken rauhaa ja kuvitelkaapa onko se tästä toisesta osapuolesta mukavaa. Laita silmät kiinni ja kuvittele että jokin aivan hirveän karvainen (jota ei karvaton koira varmaan voi käsittää kuinka jossain voi olla NIIN PALJON KARVAA) ja viisi kertaa itseäsi isompi , röhisevä ja ahdisteleva otus juoksee perässä ja kuvittelee kaiken lisäksi että olet kinkku! No lenkki kuitenkin meni ihan kivasti ja me kierrettiin ihan mukava matka, n.4-6km,joka on meidän pojille aikasmoinen taaperrus.
Seuraavana päivänä kun saatiin kaksi kuorsaavaa karvakasaa liikkeelle, kello yksi iltapäivällä :D, lähdettiin käymään anoppilassa ( siis oikein maalla) jossa koirat sai juosta vapaana sen mitä sielu sieti... Toukohan sitten muisteli että hmmmm,täällä päin oli niitä ihania palleroita joita silloin talvellakin pisteltiin ja painui huudoista välittämättä hevosaitaukseen...Mamin sydäntä kylmäsi kun alkoi kuulua kuminaa ja hevonen tulla hopotti puolustamaan jätöksiään ja katsomaan että onko joku lampaista eksynyt väärään aitaukseen...Appiukko repi Toukon aitauksesta,jossa herra seisoi kun tatti,ilmeisesti järkyttyi moisesta otuksesta,ja tilanne oli ok. Hetken jo ajattelin että Mr.Ego alkaa uhittelemaan heposelle ja saa kaviosta päähän, mutta loppu hyvin kaikki hyvin!
Revittiin siitä sitten Touko pihalta mukaan pellolle ja päästettiin koirulit vapaaksi. Reilun tunnin jaksoivat peuhata anopin Sakki-koiran kanssa, jonka jälkeen Tuukka päätti että "mullon kuuma,mä meen uimaan" ja paineli sellaisen ryteikön läpi veteen ettei sitä saanut kiinni ja siinä vaiheessa oli jo korvatkin sulkeutuneet (ilmeisesti ettei niihin mee vettä...;) ) koska mikään käsky ei tavoittanut kuulijaansa...
Okei,ei ole kiva että Touko jää melkein hevosen jalkoihin ja Tuukka saa miljoona hotspottia uimisen jälkeen koska ovat niin itsepäisiä että turha on perään huudella kun ovat jotain päättäneet,mutta kyllä en rotua vaihtais, kahtena päivänä kun oikein purkavat energiaansa ,niin seuraavan viikon ne makaa rättiväsyneinä ja juuri ja juuri jaksavat nousta syömään ja pissalle :D
Kommentit