Tassun jälkiä tauon jälkeen...

Heipä hei täältä Oikkujenmaasta. Aika vain kuluu vaan eipä jouda kiireiltään päivittämään kuulumisia hän. Kun nyt on opiskelut ja työnaloitukset sekä muutto saatu alta pois, voi taas istahtaa koneelle ja kertoilla karhuveljesten sekä pienen terrierinopoikaisen kuulumisia.

Suurin muutos poikain elämässä tapahtui loppukesästä kun ostimme puolisomme kanssa heille oma takapihan ja saimme kaupan päälle rivitaloasunnon

Omia maita onkin mukava nyt sitten mittailla ja pitää silmällä mahdollisten hyökkääjien ynnä muiden vaarallisten vieraiden varalta! Tässä taidonnäyte kuinka se meillä hoidetaan...

Pojat ovat selkeästi jakaneet vahtialueet (Tito opastaa Tuukkaa mikä on hänen alueensa ja kuinka toimia mahdollisen hyökkäyksen sattuessa )

Titohan on keskittynyt nyt syksyllä siihen kuinka murtautua läpi kahdesta aitaverkosta koostuvan estejärjestelmän, joka on kyhätty pihaa rajaamaan... Hienosti osasi kaivautua ensimmäisen läpi ja minnepä sitä viriili nuorimies muuallekaan kuin muutaman asunnon päässä asuvan neitokaisen luo kosioreissulle. Neidin omistaja ei suhtautunutkaan sitten Titon toivomalla myönteisyydellä hänen vierailulleen ja palautti Titon (kaksi kertaa vartin aikana) omalle tontilleen. Kolmannen yrityksen esti puoliskoni nappamalla juuri aidan läpi tunkeutuneen Titon hännästä kiinni. Mutta tätä nuorukaista ei edes toinen, tiheämpi aita harvemman aidan päällä estänyt vaan eipä mennyt kuin puolisen tuntia tiheämmän aidan pystytyksestä kun Tito oli taasen mielitiettynsä takapihalla nenä kiinni ikkunassa läähättämässä... Hetkeen aikaan ei siis tarvitse koiran poikaisen mennä takapihalle ilman valvontaa...

Turvallisuuspäällikkö Tito katsoo onko puolustusjärjestelmässä etupihan puolella aukkoja

Muuten poikien elämä onkin sujunut tasaista tahtia. Toukolla välillä hieman ontuen mutta onneksi saatiin Onnen-Toukollekin oikeat lääkkeet ja lisäravinteet, jotka helpottivat kovin pienen piparikorvan elämää...Nyt siis nautimme glukosamiinia ja omega-3-kapseleita ja käymme rauhallisia lenkkejä kaikkia kukkia ja käpyjä hartaasti tutkiskellen. Toki Toukonkin piti hieman kokeilla vapauden huumaa kun olimme juuri muuttaneet. Puoliskoni kantoi tavaroita uuteen asumukseen, jolloin Touko oli kai halunnut lähteä hieman katselemaan maisemia. Kun ei kukaan ollut sanonut asiaan juuta eikä jaata, ei Toukokaan sitten sitä enempää kysellyt vaan lähti hitain mutta varmoin askelin etenemään. Ensin vain etupihalle, mistä vie polku metsään. Touko oli tallustellut omaan tahtiin kukkia haistellen ja maailman tilaa pohdiskellen lähesen metsikön läpi tielle, jonka reunassa kulkevaa jalkakäytävää oli jatkanut matkaansa sivistyneesti eteenpäin (citykoira kun on, käyttää Touko jalkakäytävää...) Puoliskoni oli lähtenyt uudestaan hakemaan tavaraa vanhasta asunnosta ja hidastanut nopeutta jääden ihastelemaan kuinka samannäköinen koira tällä seudulla jollain toisellakin on, kunnes oli hetken tarkemmin katseltuaan huomannut sen olevan ihan oma nallukka. Kun puolisko oli pysäyttänyt auton nostaakseen Toukon takaisin kyytiin, oli vastassa ollut erittäin leveästi hymyilevä Symppis. Kyllähän moinen lenkkeily nyt olikin j voimille ottanut, ja Touko oli erittäin tyytyväinen saadessaan kyydin takaisinpäin...