keveä on tanssi karhujen

Hei.

Oli kaipailtu uutta päivitystä ja kyllähän minä mutta olen niin hidas kirjoittamaan kun ei tassut tunne kymmenantura järjestelmää kovin hyvin vielä ja mamma istuu koneella joka ilta ja kirjoittaa jotain opinnäytetyötä, niin ei aina pääse tähän tassuttelemaan.

Niin, että mitä meille pojille kuuluu. Hyvää kuuluu ja porauksen ääntä. Meidän talossa on kauhea remontti ja outoja ukkoja hyppelehtii ympäriinsä minun kodin ulkopuolella ja poraa. Niille sitten vähän ärhentelen että pysyvätkin sillä puolen. Toukoa ressaa moinen tärinä ja pärinä ja se menee aina vessaan nukkumaan. Itse menen aina sängyn alle tai sinne sänkyyn peiton alle, niin ei pelota niin kovasti. Tuukka ei jaksa välittää, se on kyllä muutenkin tosi reilu kaveri. Touko sitä aina yrittää haastaa riitaan ja jahtaa sen sohvalle, mutta minäpä menen väliin ja sanon miten asiat sen ärhentelyn kanssa on. Saa jättää Tuukan rauhaan! Kyllä minäkin sitä Tuukkaa aina joskus retuutan, mutta ei se välitä. Joskus se kyllä sanoo kovasti vastaan, oikein muriseekin, ja silloin on parempi olla hissukseen.

Minä olen kuulemma talon kallein koira. Kyllä kuulostaa hyvältä ja hivelee minun sieluni syövereitä moinen. Tosin en tiedä miten siihen suhtautuisi, kun kuulin tämän ensimmäistä kertaa niin isäntä vei samaan aikaan minua eläinlääkärille. Se se vasta höpöä oli. Ensin sain jotain ainetta, sitten tuntui aika höpöltä ja sitten tuli paha olo, pissa- ja kakkahätä. Kyllä nolotti, mutta minkäs siinä pökerryksissä tämmöinen pieni koira tekee... Onneksi kukaan ei ollut vihaisia siitä siivosta. Olin astunut kuulemma lasinpalaan ja kyllä tassu sitten olikin kipeä. Yksi anturoista oli täysin halki. Itse en kaikessa lenkki tohinassani tajunnut sitä ollenkaan, mutta kun tultiin kotiin ja aloin jättää verisiä tassunjälkiä, isäntä sai slaakin... ja mamma vielä isomman hepulin. Se päivä menikin sitten ihan pöpperöissä mutta kuulin että lasku oli ollut iso, 218 euroa. Nykyään saan kakkia ihan mihin vaan, sanoo mamma, eikä hän aio kerätä enää ikinä koiran kakkoja mistään, kun kukaan ei kerää lasinpalojakaan.

Ainiin, me oltiin isojen nallejen kanssa hotellissakin kesällä. Mamma meni käymään jossain naimisissa niin oltiin sitten hotellissa se viikonloppu. Ai siellä se olo olikin vasta poikaa. Meillä oli oma suuren suuri huone, jonka sai jaettua kahteen osaan. Eivät päässeet nuo kaksi karvakamuakaan rähjäämään ruokailusta. Oli oma sohva ja nojatuoli, radio ja mattoja, niitä oli paljon. Meillä oli siinä huoneen edessä sellainen katettuterassi, missä oli lautalattia, kolmen koiran nukuttava sohva ja mattoja. Siellä me sitten kaksi yötä nukuttiin Tuukan ja Toukon kanssa terassin sohvalla kaikki pojat kolmisin. Minä pääsin niiden väliin kun olen pienin ja minua vähäsen aina paleltaa. Päivälllä saatiin ulkoilla isossa aitauksessa, eikä tarvinnut mennä sisään kun vasta illalla, kun Touko ei suostunut menemään. Vara-mamma antoi sitten meidän ollä siellä. Illalla minua vähäsen pelotti enkä oikein osannut rauhoittua nukkumaan niinkun isot pojat. Onneksi vara-mamma puhui meidän kieltä niin sain selitettyä, että vähän haluaisin kierrellä tuolla katselemassa että mahdolliset mörötkin on jo unten mailla. Niin sitten vara-mamma otti minut syliin ja me sitten kaksin kierrettiin koiratarhat ja muiden asukkaiden huoneen edustat ja ai että helpotti mieltä. Kyllä oli niin makoisat oltavat hotellissa.

Mökillekin pääsin, mutta jestas mikä mekkala siellä on. Kovasti jotain laulavia otuksia puissa ja pusikoissa rytisee ja rapisee. Ei tule hiljaista ei, vaikka kuinka haukuin. Äänihän minulta meni sinä viikonloppuna. Pääsin veneilemään ja uimaan. Opin kesällä uimaankin, se on ihanaa. Ja minulla on oma vesilelu, jota tykkään hakea uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...

Laitan tähän loppuun vielä muutaman kuvan siitä kun olimme yhdellä toisella mökillä. Siellä minä opin uimaan. Kun kukaan ei jaksanut heittää minulle lelua, aloin hakea sellaisia vihreitä lehtiä, joita kellui veden pinnalla. Se toimi ja taas minulle heitettiin lelua. Käytiin sitten vähän myös sellaisessa paikassa missä oli lauma jotain käkkäräkarvaisia otuksia mitkä sanovat määä-ää-ää... minä niitä vähän haukuin ja kuritin, kun meinasivat tulla liian lähelle. Eivät ymmärtäneet että jokaisella pikku terrierillä on sellainen henkilökohtainen alue, minkä sisään ei saa tulla. Kyllä ymmärsivät sen kohtaamisen jälkeen. Tuukka tuli minun kanssa hyppimään kakkakasaankin, mutta sitten se meinasi hukkua sinne. Kuulemma joku avonainen lietelantasäiliö Onneksi isäntä sai sen vedettyä poskikarvoista ylös sieltä. Tuukka on kiva kaveri mutta sillä on vähän outoja mieltymyksiä kakkaan ja kellimiseen.

Toukoa ei koko kakka kiinnostanut ja se meni vain katselemaan verkkoaidan takaa sellaisia lintuja jotka kotkkottivat kummallisesti. Touko onkin suuri ajattelija, joka murehtii enemmän ilmaston saastumisesta ja tykkää just enemmän haistella kävelyillään enemmän kukkia kuin kiirehtiä eteenpäin. Minä taas, kiirehdin aina eteenpäin. Juoksin muutamaan otteeseen auton perässä kesän aikana ja isäntä sanoi että kuulemma autonmittarin mukaan kolmeakymppiä...mitä sitten ikinä tarkoittaakin! Mutta niitä kuvia, voin selostaa...