Karhuherrat ovat kovasti nautiskelleet takapihastaan, josta on tullut veikeä temmellyskenttä vaikeakulkuisena maastona, jossa temuta ja pöllyttää pikkukoira-Titoa. Lunta on niin paljon että aidan yli voisi kävellä ja koska keskellä talvea osa lumesta työnnettiin pihan perälle keoksi, on se mainio leikkipaikaa juosta ympyrää. Voi myös seistä vallin päällä ja kuvitella omistavansa kaiken mihin silmä kantaa. 

Oikukkailla onkin varsin veikeä leikki. Tuukka menee alapihalle ja Touko jää ylös. Sitten Tito juoksee lumikeon ympäri ja Tuukka alkaa jahdata Titoa keon alapuolella, kunnes Touko ottaa jahtaamisvuoron koen yläpuolella. Ja kaikki näyttävät viihtyvän kovasti omassa roolissaan: Tuukka, joka saa jotain jännitystä elämäänsä kun ei tiedä koska Tito tulee alas, Touko, joka saa osallistua leikkiin, eikä silti joudu kovin juoksemaan, mikä on etutassuja ajatellen hyvä ja Tito, joka saa juosta niin paljon kuin pieni koira vain ikinä haluaa 

Olemme Titon kanssa käyneet kahteen otteeseen kokeilemassa aivokapasiteettia agilityesteiden kanssa ja Titollahan homma hoituu miltei luonnostaan. Mamilla vaan kun ei ajatuksen juoksu ehdi mukaan, tai katkeaa kuin kananlento ensimmäisen esteen onnistuttua... Tito suoriutui ekalla kerralla niinkin hyvin että ehdittiin opettelemaan kolme estettä vaikka ajatuksenani oli, että jos se edes yhden oppisi menemään. Jäipä sille aikaa vielä harrastaa sirkustakin ja tasapainoilla putki-esteen päällä, kun ei heti ollut toimintaa 

Toisella kerralla sitten hajuaisti vei voiton keskittymiskyvyltä, mutta silti pikkukoira suoriutui puolen tunnin koitoksestaan kovin hienosti. Mamilla kävi sen sijaan ajatukset hitaalla, mutta tällä kertaa en sentään juossut estettä päin. Sen totesin ensimmäisellä kerralla suhteellisen turhaksi puuhaksi. 

Tito tulla tupsahti putkesta.

jaaaaaa....hyppy!

eikä pussikaan pelota reipasta menijää! 

Toukosta on löytynyt varsin vekkuli puoli vuosienkin jälkeen. Pilke silmäkulmassa pikku pirulainen pihisti pikku-Titon joululahjaksi saadun (hieman psykoottisen näköisen) sinisen apinan ja riepotteli sitä pitkin poikin. Johan saatiin siitäkin sitten tappelu aikaiseksi vaikka leluja noilla karvakasoilla on yksi kopallinen. Mutta kun apina on ykkönen! Tito sai pieneen päähänsä traumaattisen kokemuksen moisesta kaverin kid-nappaamisesta ja kaltoinkohtelusta ja kerran pihalle lähtiessään otti apinan mukaansa. Kun sitten tuli aika himan Toukoa rökittää, kipitti Tito apina suussaan kauempana makaavan Tuukan luo, jätti apinan Tuukan etutassujen väliin ja häipyi tylyttämään Toukoa. Kun sitten pikkukoira oli tarpeekseen roikkunut Toukon karvoissa, kipitti hän takaisin Tuuka luo, otti apinan "päivähoidosta ja häipyyi sisälle. Huomasin syvää luottamusta Tuukkaa kohtaan!!

Loppuun lisäilen taas kuvia Symppiksistä...

Tito ja apina, joka on jo taisteluissa menettänyt käden, silmän ja sisuskalut. Myös ääni on mennyt, mutta Titon rakkaus on hieman rajumpaa sorttia...

Syksyinen päivä omalla takapihalla. Pojat nauttivat kun saavat seurata mitä naapurit puuhaavat...

Älä anna suloisen ulkokuoren hämätä, tulen ja vien lelusi kun silmä välttää!!

"Kukkuuuuuu!!!!"

"Ystäväni..." 

Suurin muutos poikain elämässä tapahtui loppukesästä kun ostimme puolisomme kanssa heille oma takapihan ja saimme kaupan päälle rivitaloasunnon

Omia maita onkin mukava nyt sitten mittailla ja pitää silmällä mahdollisten hyökkääjien ynnä muiden vaarallisten vieraiden varalta! Tässä taidonnäyte kuinka se meillä hoidetaan...

Pojat ovat selkeästi jakaneet vahtialueet (Tito opastaa Tuukkaa mikä on hänen alueensa ja kuinka toimia mahdollisen hyökkäyksen sattuessa )

Titohan on keskittynyt nyt syksyllä siihen kuinka murtautua läpi kahdesta aitaverkosta koostuvan estejärjestelmän, joka on kyhätty pihaa rajaamaan... Hienosti osasi kaivautua ensimmäisen läpi ja minnepä sitä viriili nuorimies muuallekaan kuin muutaman asunnon päässä asuvan neitokaisen luo kosioreissulle. Neidin omistaja ei suhtautunutkaan sitten Titon toivomalla myönteisyydellä hänen vierailulleen ja palautti Titon (kaksi kertaa vartin aikana) omalle tontilleen. Kolmannen yrityksen esti puoliskoni nappamalla juuri aidan läpi tunkeutuneen Titon hännästä kiinni. Mutta tätä nuorukaista ei edes toinen, tiheämpi aita harvemman aidan päällä estänyt vaan eipä mennyt kuin puolisen tuntia tiheämmän aidan pystytyksestä kun Tito oli taasen mielitiettynsä takapihalla nenä kiinni ikkunassa läähättämässä... Hetkeen aikaan ei siis tarvitse koiran poikaisen mennä takapihalle ilman valvontaa...

Turvallisuuspäällikkö Tito katsoo onko puolustusjärjestelmässä etupihan puolella aukkoja

Muuten poikien elämä onkin sujunut tasaista tahtia. Toukolla välillä hieman ontuen mutta onneksi saatiin Onnen-Toukollekin oikeat lääkkeet ja lisäravinteet, jotka helpottivat kovin pienen piparikorvan elämää...Nyt siis nautimme glukosamiinia ja omega-3-kapseleita ja käymme rauhallisia lenkkejä kaikkia kukkia ja käpyjä hartaasti tutkiskellen. Toki Toukonkin piti hieman kokeilla vapauden huumaa kun olimme juuri muuttaneet. Puoliskoni kantoi tavaroita uuteen asumukseen, jolloin Touko oli kai halunnut lähteä hieman katselemaan maisemia. Kun ei kukaan ollut sanonut asiaan juuta eikä jaata, ei Toukokaan sitten sitä enempää kysellyt vaan lähti hitain mutta varmoin askelin etenemään. Ensin vain etupihalle, mistä vie polku metsään. Touko oli tallustellut omaan tahtiin kukkia haistellen ja maailman tilaa pohdiskellen lähesen metsikön läpi tielle, jonka reunassa kulkevaa jalkakäytävää oli jatkanut matkaansa sivistyneesti eteenpäin (citykoira kun on, käyttää Touko jalkakäytävää...) Puoliskoni oli lähtenyt uudestaan hakemaan tavaraa vanhasta asunnosta ja hidastanut nopeutta jääden ihastelemaan kuinka samannäköinen koira tällä seudulla jollain toisellakin on, kunnes oli hetken tarkemmin katseltuaan huomannut sen olevan ihan oma nallukka. Kun puolisko oli pysäyttänyt auton nostaakseen Toukon takaisin kyytiin, oli vastassa ollut erittäin leveästi hymyilevä Symppis. Kyllähän moinen lenkkeily nyt olikin j voimille ottanut, ja Touko oli erittäin tyytyväinen saadessaan kyydin takaisinpäin...

Onnen-Touko hymyilee elämälle ja elämä hymyilee takaisin

Laitan loppuun vielä kuvia meidän kuluneen vuoden touhuista...

"En nuku lattialla, se on koirien paikka!"

Tito ensimmäistä kertaa moottoriveneessä...vaihdin hurmaa...

Komea Tiitus Pöhkiäinen!

Vanha ja arvokas Tuukka herra ylväänä

Ja vielä yhteispotretti...

Oli kaipailtu uutta päivitystä ja kyllähän minä mutta olen niin hidas kirjoittamaan kun ei tassut tunne kymmenantura järjestelmää kovin hyvin vielä ja mamma istuu koneella joka ilta ja kirjoittaa jotain opinnäytetyötä, niin ei aina pääse tähän tassuttelemaan.

Niin, että mitä meille pojille kuuluu. Hyvää kuuluu ja porauksen ääntä. Meidän talossa on kauhea remontti ja outoja ukkoja hyppelehtii ympäriinsä minun kodin ulkopuolella ja poraa. Niille sitten vähän ärhentelen että pysyvätkin sillä puolen. Toukoa ressaa moinen tärinä ja pärinä ja se menee aina vessaan nukkumaan. Itse menen aina sängyn alle tai sinne sänkyyn peiton alle, niin ei pelota niin kovasti. Tuukka ei jaksa välittää, se on kyllä muutenkin tosi reilu kaveri. Touko sitä aina yrittää haastaa riitaan ja jahtaa sen sohvalle, mutta minäpä menen väliin ja sanon miten asiat sen ärhentelyn kanssa on. Saa jättää Tuukan rauhaan! Kyllä minäkin sitä Tuukkaa aina joskus retuutan, mutta ei se välitä. Joskus se kyllä sanoo kovasti vastaan, oikein muriseekin, ja silloin on parempi olla hissukseen.

Minä olen kuulemma talon kallein koira. Kyllä kuulostaa hyvältä ja hivelee minun sieluni syövereitä moinen. Tosin en tiedä miten siihen suhtautuisi, kun kuulin tämän ensimmäistä kertaa niin isäntä vei samaan aikaan minua eläinlääkärille. Se se vasta höpöä oli. Ensin sain jotain ainetta, sitten tuntui aika höpöltä ja sitten tuli paha olo, pissa- ja kakkahätä. Kyllä nolotti, mutta minkäs siinä pökerryksissä tämmöinen pieni koira tekee... Onneksi kukaan ei ollut vihaisia siitä siivosta. Olin astunut kuulemma lasinpalaan ja kyllä tassu sitten olikin kipeä. Yksi anturoista oli täysin halki. Itse en kaikessa lenkki tohinassani tajunnut sitä ollenkaan, mutta kun tultiin kotiin ja aloin jättää verisiä tassunjälkiä, isäntä sai slaakin... ja mamma vielä isomman hepulin. Se päivä menikin sitten ihan pöpperöissä mutta kuulin että lasku oli ollut iso, 218 euroa. Nykyään saan kakkia ihan mihin vaan, sanoo mamma, eikä hän aio kerätä enää ikinä koiran kakkoja mistään, kun kukaan ei kerää lasinpalojakaan.

Ainiin, me oltiin isojen nallejen kanssa hotellissakin kesällä. Mamma meni käymään jossain naimisissa niin oltiin sitten hotellissa se viikonloppu. Ai siellä se olo olikin vasta poikaa. Meillä oli oma suuren suuri huone, jonka sai jaettua kahteen osaan. Eivät päässeet nuo kaksi karvakamuakaan rähjäämään ruokailusta. Oli oma sohva ja nojatuoli, radio ja mattoja, niitä oli paljon. Meillä oli siinä huoneen edessä sellainen katettuterassi, missä oli lautalattia, kolmen koiran nukuttava sohva ja mattoja. Siellä me sitten kaksi yötä nukuttiin Tuukan ja Toukon kanssa terassin sohvalla kaikki pojat kolmisin. Minä pääsin niiden väliin kun olen pienin ja minua vähäsen aina paleltaa. Päivälllä saatiin ulkoilla isossa aitauksessa, eikä tarvinnut mennä sisään kun vasta illalla, kun Touko ei suostunut menemään. Vara-mamma antoi sitten meidän ollä siellä. Illalla minua vähäsen pelotti enkä oikein osannut rauhoittua nukkumaan niinkun isot pojat. Onneksi vara-mamma puhui meidän kieltä niin sain selitettyä, että vähän haluaisin kierrellä tuolla katselemassa että mahdolliset mörötkin on jo unten mailla. Niin sitten vara-mamma otti minut syliin ja me sitten kaksin kierrettiin koiratarhat ja muiden asukkaiden huoneen edustat ja ai että helpotti mieltä. Kyllä oli niin makoisat oltavat hotellissa.

Mökillekin pääsin, mutta jestas mikä mekkala siellä on. Kovasti jotain laulavia otuksia puissa ja pusikoissa rytisee ja rapisee. Ei tule hiljaista ei, vaikka kuinka haukuin. Äänihän minulta meni sinä viikonloppuna. Pääsin veneilemään ja uimaan. Opin kesällä uimaankin, se on ihanaa. Ja minulla on oma vesilelu, jota tykkään hakea uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...

Laitan tähän loppuun vielä muutaman kuvan siitä kun olimme yhdellä toisella mökillä. Siellä minä opin uimaan. Kun kukaan ei jaksanut heittää minulle lelua, aloin hakea sellaisia vihreitä lehtiä, joita kellui veden pinnalla. Se toimi ja taas minulle heitettiin lelua. Käytiin sitten vähän myös sellaisessa paikassa missä oli lauma jotain käkkäräkarvaisia otuksia mitkä sanovat määä-ää-ää... minä niitä vähän haukuin ja kuritin, kun meinasivat tulla liian lähelle. Eivät ymmärtäneet että jokaisella pikku terrierillä on sellainen henkilökohtainen alue, minkä sisään ei saa tulla. Kyllä ymmärsivät sen kohtaamisen jälkeen. Tuukka tuli minun kanssa hyppimään kakkakasaankin, mutta sitten se meinasi hukkua sinne. Kuulemma joku avonainen lietelantasäiliö Onneksi isäntä sai sen vedettyä poskikarvoista ylös sieltä. Tuukka on kiva kaveri mutta sillä on vähän outoja mieltymyksiä kakkaan ja kellimiseen.

Toukoa ei koko kakka kiinnostanut ja se meni vain katselemaan verkkoaidan takaa sellaisia lintuja jotka kotkkottivat kummallisesti. Touko onkin suuri ajattelija, joka murehtii enemmän ilmaston saastumisesta ja tykkää just enemmän haistella kävelyillään enemmän kukkia kuin kiirehtiä eteenpäin. Minä taas, kiirehdin aina eteenpäin. Juoksin muutamaan otteeseen auton perässä kesän aikana ja isäntä sanoi että kuulemma autonmittarin mukaan kolmeakymppiä...mitä sitten ikinä tarkoittaakin! Mutta niitä kuvia, voin selostaa...

Tuukka kävi uimassa ja sitten se halusi TAAS kelliä...

Touko mietiskeli ilmastonmuutosta apiloiden keskellä...

Tällaisen kelluvan lehden löysin...ja kun kukaan ei heittänyt lelua niin...

Uin hakemaan niitä...

...lisää!

Hyvää syksyn jatkoa!

Toivoo JackDanielsin terrieri Tito ja sen karvaiset kaverit Tuukka ja Touko

Tässä koko lauma (hieman on vanha kuva päätellen siitä, ettei noi Titon korvat ja jalat ole vielä kovin sopusuhtaiset muuhun ruumiiseen ja kovin sileä tuo turkkikin...)

Tito on ottanut paikkansa laumassa hienosti. Tuukka ja Tito ovat erottamattomat kaverukset. Yhteinen harrastus yhdistää kun molemmat tuijottelevat ikkunasta pihalle. Siinä sohvalla seisten voi sitten välillä vähän paimentaa ihmisiä siitä kuinka siinä Tuukan ja Titon pihalla oikein kävellään Meidän Euroopan omistajat, tai ainakin talonyhtiön pihamaan

Kyttäyspartio Tito&Tuukka puuhassaan!

Tuukka saattaa, jos hyvin käy, antaa Titon hetken levähtää vieressään, mutta kun hetki venyy, on kyllä jo sitten siirryttävä vähän kauemmas, kyynärpää tilaa!! Hyvänen aika, kun toinen kyyhöttäisi vieressä iät ja ajat!

Tito on myös ottanut hommakseen pitää Tuukan korvat puhtaana. Sekä Tuukan puolustamisen jos Tuukalle ilmaistaan ettei koko ajan tarvitse haukkua kaikkea mitä näkee ulkona. Onhan se nyt hyvänen aika kun toinen ei saa tärkeää tehtäväänsä suorittaa ilman että huomautetaan niin siihen on kyllä jo puututtava...ainakin Titon mielestä. Tulee sellasta rutinaa ja turinaa ja uikutusta kun vähän ääntä korottaa Tuukan suuntaan (joskus ei Tuukan korvat toimi...vaikka Tito niitä kovasti peseekin...tai sitten juuri sen takia Tito niitä huoltaa, että Tuukka kuulisi paremmin ja vähän vähemmällä)

Toukon kanssa titosta on niin kovin mukava leikkiä. Juostaan karkuun ja sitten sieltä pienestä vaatenaulakon kolosta härkitään ja taas juostaan karkuun johonkin koloon, ja aikun on mukavaa... On saaneet karvakamut sellaisen energia pommin kaverikseen, että oksat pois! Mutta kyllä tuntuvat nauttivan kun on toimintaa.

Tito ja poseeraus

Tito ja Titon rakas oma kori, johon mennään aina silloin nukkumaan kun kukaan ei ole enää hereillä...Korissa rakas tyyny! Titon ihan ikioma tyyny!

Pesulla ollaan Titon kanssa käyty ja harjoiteltu miten kylvetään. Ei se nyt ehkä sitä kaikkein mieluisinta hommaa ole, mutta kiltisti Tito suihkussa häntä koipien välissä on ja antaa pestä, pienen vikinän säestämänä... No kyllä sen kestää kun on sitten tiedossa ns. saunamakkara, eli suihkun jälkeen saa jotain herkkua. Saunasta tito tykkää ja siellä on pariin otteeseen käynyt muutaman minuutin istumassa, ja nauttimassa vettä suoraan kuupasta.

Murrosikä alkaa olla käsillä tai oikeastaan onkin jo ja se aiheuttaa kovasti lapsetusta meidän diktaattorissa. Roikutaan lahkeessa, kenkiä on kiva pureskella, osoittaa mieltään, varsinkin kun minä en ole paikalla niin johan sitä ollaan niin möksis että oksat pois. Titon on saatava 110 % huomiota minulta tai muuten elämä on pilalla. Aloitin ammatillisen harjoittelun ja jouduin alkuun olemaan poissa pitkiä päiviä. Tito ilmaisi asian olevan hieman nyt kyllä huonommanlainen tulemalla eräänä aamuna (olin lähdössä töihin) viereeni ja nostamalla jalkaansa nenäni eteen. Hyvä ettei hymyillyt, kyllä niin näki kaikesta että ihan teki sen tahallaan. Noh, pikkuhiljaa ollaan kuitenkin taas löydetty tahti että kukaa määrää...

Nallukoiden kuulumiset onkin nyt sitten vähän vähemmänlaiset. Tuukka on tosiaan saanut kaverin ja sydänystävän, jonka kanssa on kiva temuta. Ensimmäisen kerran olen Tuukan kellekään koiralle nähnyt murisevan kun on Titoa kouluttanut olemaan koiriksi. Tuukan pinnahan on tunnetusti löysästä kuminauhasti, venyy ja paukkuu vaan ei katkee. Niin nytkin ja murina ja hampaiden näyttäminen onkin ilmeisesti sellaista "opetetaan pentu tavoille" - ärinää. Hyvä niin, sillä luulen, ettei Tuukka ole lauman alin jäsen kun jatkaa tuota linjaa

Tuukka kyttäysharrastuksensa parissa!

Touko taas linkutti kevään ja säiden vaihtelun kunniaksi jalkaansa jonkin aikaa, mutta nyt on taas vauhti päällä. Kevät on kyllä Toukolle kovaa aikaa kun olisi niin paljon narttuja, joiden luona Touko kävisi mielellään vierailemassa. Mutta kun.... ei pääse. Onneksi nyt ei hetkeen ole enää tässä talossa nartuilla ollut juoksuja, pahimpaan aikaan Touko istui päivät ja yöt oven edessä ja raapi tassullaan että ulos olisi päästävä ja lujaa...ja itki, voi sitä ulinaa ja uikutusta! Ja vihdoin kun ulos pääsi niin voi sitä vauhdin ja nuuskutuksen määrää! Muutama yhteen ottokin tuli kun jompikumpi, Tito tai Tuukka yritti haistella Toukon löytämään hyvää hajua! Ei sitä nyt toisten apajille noin vain mennä!!!

Touko poseeraa komeasti!

Muuten aika tässä kuluukin kesää ja mökkeilyä odotellessa!

Toivottelen kaikille mahdollisille kävijöille oikein rauhaisaa joulun odotusta (näillä näkymin palaan asiaan vasta joulu jälkeen...)

Titon poseeraus, uusi toppatakki päällä. Taitaa vaan jäädä tuokin jo kohta pieneksi kun herra kasvaa sellasta vahtia että epäilen näinkö on puoliksi sittenkin joku tanskandoggi ;)

Tässä tervehdys (iloinen, kuten huomaatte ;) ) kaikilta Oikukkailta! :D

Pienellä koiralla on kovin kylmä ja silloin on vaan kaivauduttava huovan sisään, siellä on lämmin olla :D

Todellakin vikisevä, ainakin alkuunsa...meillä on ollut hieman pientä neuvottelua Titon kanssa siitä missä on hänen nukkumapaikkansa verrattuna meidän nukkumapaikkaan. Neuvottelujen tuloksena Tito muutti oma- aloitteisesti kaappiin. Joo-o! Kaappiin. Yhtenä aamuna ihmettelin että jostain kuuluu ääni mutta pikkukoiraa ei näy missään. Sieltäpä herra kömpi sitten mun vaatekaapin alahyllyltä. Kun sama toistui, tehtiin Titolle pesä sinne.

Siellä hän nyt sitten yönsä nukkuu, ja hyvin nukkuukin.

Vikinää vähensi myös villapaita, jonka kävimme ensimmäisenä ostamassa, että pieni asukkimme ei paleltunut pystyyn ulkona...

Kovin on tyytyväinen ollut pieni koiran poika saamaansa villapaitaan. Kerran ystävä tytön kanssa Tito leikki pitkään ja hartaasti pihalla ja kotiin tullessa hytisi niin kovin, että puin villapaidan sitten päälle. Olisiko voinut pieni koira olla onnellisemman oloinen lämmin villapaita päällään kun kävi lämpöiselle karvamatolle nukkumaan. Ja nukkuikin niin makeasti! Eikä tietoakaan että villapaita häiritsisi hänen oloaan ja eloaan vaikka alkuun pelkäsinkin että nyt menee rahat kankkulan kaivoon, eihän koira pidä pukeutumisesta, mutta jälleen totesin olevani väärässä...en vaan ole tottunut noita toisia pukemaan ;)

Meidän symppisten ensi reaktiohan oli "Apua! se syö meidät!".  Nyt kuitenkin on jo toinen ääni kellossa. Touko jaksaa äristä ja Tito juoksee perässä ja pomppii vasten sen enemmän, mitä Touko murisee...Mutta välillä sitten Touko innostuu jahtaamaan pikkukoiraa niin että on matot kurtulla ja kämppä sekaisin. Hauskin leikki tuntuu olevan se, että Touko jahtaa Titon naulakon alle ja kun Touko lähtee pois, Tito tulee pois naulakon alta ja taas Touko jahtaa Titon sinne...Jopa Tuukka osallistuu joskus tähän hippaleikkiin.

Kovasti Tito hakee seuraa isoista pojista ja kun pieni koira väsähtää, hakeutuu hän useasti isojen poikien läheisyyteen. Meidän pojat ei vaan ole kovin tottunut niin tungettelevaan tyyliin...

..."siis mitä mun nyt pitää tehdä, se liimautu kii...."

"No kai tässä voisi laittaa pitkälleen itsekin..."

Mallioppimisen malli esimerkki on tuo uusin diktaattorimme. Ulkona kävelee kuin vanha tekijä kun ollaan koko porukalla lenkillä, mutta yksin se on sellaista vikinää... myös kaiken muun tuntuisi katsovan isoilta pojilta. Tosin nauttii hän muutenkin kovasti siitä, että saa opetella uutta. Istu, paikka ja tänne ovat olleet kovassa opettelussa ja nuoreen ikäänsä verrattuna Tito osaa nämä jo aikas lailla kiitettävästi.

Tässä vielä kaksi kuvaa nimeltään "mitä isot edellä, sitä pienet perässä"

...ja käännetään kylkeä, pieni ystäväiseni....

Kutsuvieraina toimivat ystävät...jotka toivat kivan yllärin mukanaan...

Touko sai perskärpäsen...

...Tuukka uutta ihmeteltävää

ja puolisko oman kainaloisen...

Ja me kaikki uuden symppiksen Oikkujen maahan

Tuukka ainakin nauttii olostaan kun löysi viimein tuulettimen olemassa olon tarkoituksen

P.S. Tuukka on muuten aivan kunnossa kilpirauhasensa puolesta, nyt karvattomuuteen syödään kovaa vauhtia Aptus Eforion kapseleita, joissa on omegoita ja helokkiöljyä... ja pikkuhiljaa on alkanut kalju kohta olla paremman näköinen ja karvaa odottelemme ilmestyväksi piakkoin

Kyse oli siis siitä, että Tuukka kaljuuntuu Ei kiva yhtään!!! Tuukan selässä on kämmenen kokoinen läntti ilman karvoja, jonka olen pitkän aikaa ajatellut johtuvan pienestä patenttiratkaisusta, jonka teimme kun valjaat meni rikki eikä heti ollut sitten rahaa uusiin. Ajattelin, että tämä ratkaisu vei karvat kun hankasi sitä kohtaa aika reippaasti. Mutta pakkohan se oli kuitenkin sitten selvittää ihan lääkäriltä, ettei vain ole mitään muuta...

No lääkäri setä tuumasi sitten että kyseessä voi olla kilpirauhasen vajaatoiminta ja minä tietenkin huokaisin helpotuksesta ja olen ihan onnellinen jos on VAIN siitä kyse... Koska, taita olla periytyvää mammalta, itselläni on sama ongelma ja tiedän ettei sen hoito ole koiralla yhtään sen ongelmallisempaa kuin ihmiselläkään. Mikäli sitä samalla tyroksiinilla hoidetaan kuin ihmistenkin, on lääkkeet jopa suhteellisen edullisia, joten nou hätä sen puolesta.

Tuukasta otettiin verikokeet ja tuloksia odotellaan perjantaihin. Verikokeen ottokin ihan tajuissaan onnistui hienosti ja Tuukka otti asian aika lunkisti. Toki molemmat jouduttiin pitämään kiinni kun verikoetta otettiin ja aika tiukasti saatiinkin pitää, mutta olen suorastaan yllättynyt ettei sen suurempaa paniikkikohtausta tullut (kellekään )

"Ranteeseensa" Tuukka sai hienon punaisen siteen kotimatkan ajaksi ja tietenkin muutaman herkun ettei jäisi paha mieli. Mami sai muistoksi aivan järjettömän suuren laskun ja kehoituksen soittaa tuloksista perjantai aamuna. Tasan ei mee tää homma kyllä! (jäin siis täysin ilman herkkuja)

Toukokin on sitten yrittänyt parhaansa mukaan päästä eläinlääkäriä tervehtimän (varmaan herkkujen toivossa) ja ollut niin maha sekaisin ettei mitään rajaa... Hetken se oli jo ihan kunnossa mutta ilmeisesti ei nyt ole oikein ruokapolitiikka kunnossa kun on jouduttu sen kanssa venkslaamaan ja koko ajan on ruoka vaihtunut. Se ei ole pienen chowi-pojan elämä helppoo, ei!! Pitää ilmeisesti vedota ruoan valmistajiin etteivät ala niitä koostimuksiaan muuttamaan kun toisten mahat on sitten ihan sekaisin eikä tule mistään mitään! Varsinkin jos joku pieni chowin poika rakastaa syömistä ylikaiken ja kaiken yli

Vielä kuva Tuukasta joka esitteli kotimatkalla hienoa sidettään